Yksi varmasti eksoottisimmista moottoriurheilulajeista on päältäajettavilla ruohonleikkureilla kilpaileminen. Lajin ykkösmaana on Iso-Britannia, ja siellä sen ympärille on rakentunutkin jo kohtuullisen merkittävä lajiorganisaatio. Suomessakin laji on tehnyt itseään tutuksi jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sen kattojärjestönä toimii Lawn Mower Racing Finland LMRF.

Maailmalla suosittu laji

Suomessa ruohonleikkureilla kisataan SM-tasolla, jonka kilpailut ovat minimissään kolmetuntisia kestävyyskisoja. SM-tasolla kisataan kahdessa luokassa, vakio-prossa ja avoimessa luokassa. Ruohonleikkureilla ajetaan niin kesä- kuin talviolosuhteissakin, ja ratoja on niin tasaisia kenttiä, motocross-ratoja kuin jääratojakin. Tosin talvisten olosuhteiden kilpailut ovat melko harvinaisia maailmalla.

SM-kisojen lisäksi Suomi on mukana Baltia-cupissa, joka on Suomen, Viron ja Latvian oma sarja. Kansainvälisellä tasolla kilpailut ovat 12-tuntisia, ja niiden suoritukset otetaan kolmen ensimmäisen tunnin osalta huomioon SM-pisteitä laskettaessa. Suomalaisen kisaorganisaation kautta on mahdollista osallistua myös muihin kansainvälisiin kisoihin. Aktiivisesti lajissa kilpailee viitisentoista suomalaista tallia, jotka kiertävät kilpailusta toiseen.

Suomen eksoottinen 12-tuntinen Le Mans

Suomessa järjestetään vuosittain muutamia ruohonleikkureiden kisoja, ja toistaiseksi talven ainoa osakilpailu ajetaan Lavialla, Karhijärvellä.

Lavialla järjestettävä 12 tunnin Le Mans-kilpailu kerää osallistujia ympäri maailman, ja viime vuosina talleja on ollut kisassa nelisenkymmentä, joista yli puolet on tullut ulkomailta. Ykkösmaasta iso-Britanniasta on ollut mukana liki parinkymmenen tallin verran osallistujia, joten verrattain kansainvälisestä tapahtumasta on kyse.

Englantilaisten keskuudessa onkin levinnyt sana eksoottisesta ja haastavasta suomalaisesta kisasta, jossa leikkureilla pääsee ajamaan jäällä ja lumessa. Kylmässä Suomen talvessa ajaminen tuo kilpailuun aivan oman jännitteensä. Talvikisasta Lavialla onkin muodostunut jo perinne. Sen kovissa olosuhteissa maaliin selviää yleensä kuitenkin yli puolet talleista.

Suomessa ruohonleikkureilla kilpaileminen on vielä kuitenkin aloitteluvaiheessa. Lajin etuja on kuitenkin sen edullisuus moneen muuhun moottoriurheilulajiin verrattuna. Samoin pienikokoisen kaluston kuljettaminen on melko vaivatonta. Jopa leikkurin koko moottorin vaihto onnistuu paikan päällä suhteellisen nopeasti. 12 tunnin kilpailussa ehtii tehdä moottorin vaihdon, ja muutakin huoltopuolta, ja silti kilpailussa voi pärjätä kun kyseessä on kuitenkin kestävyyskisa. Tulevan talven kisakalenteri on nähtävissä Lawn Mower Racing Finlandin internetsivuilla, ja sieltä löytyy myös muuta lajiin liittyvää tietoa.

galore